Valoa kohti
Otsikko voi olla hieman hämäävä tai sitten ei. Valon saavuttaminen vie aikaa, mutta voinen todeta, että matka sitä kohti on alkanut. Eilen illalla kotona sain jotenkin päähäni ajatusketjun, että en kuitenkaan saa tänään apua mistään. Tai, että minua ei uskota kun kerron asioita lääkärille ja psykologille. Ajattelin, että ehkä voin liian hyvin saadakseni apua ja että minun tulisi romahtaa ennen kuin asiaa otettaisiin vakavasti. Akuuttia apua toki annetaan kiireysjärjestyksessä, mutta tajusin kuitenkin koko ajan, että ajatuskulkuni lienee aika epärealistinen. Mutta kun aiheesta ahdistuu ja mieli alkaa kiertää kehää, niin tuollaisia päätelmiä saa aikaan. Ensin mielessä ja sitten myös keho alkaa reagoimaan niihin.
Sain ylläolevan
kirjoituksen eilen jaettuna ja se osui kyllä hyvin yhteen sen kanssa, mitä olin
pyörittänyt mielessäni. Ihmisen mielentila ja sen kunto ei tosiaan näy päälle
päin.
Hyvälle tuntuu myös se, että olen saanut kannustavia viestejä ja myöskin osa on
jakanut omia kokemuksiaan aiheesta ja etenkin, kun olen saanut kysyä toisilta
heidän vaiheistaan ja miten asiat ovat menneet. Se on saanut myös ajatukset ja noidankehän
ulos omista ongelmista edes hetkeksi.
Sain myös
jaettuna toisen tekstin siitä, miten masentuneen kanssa kannattaa kommunikoida.
Etenkin tuo tsemppaamiskuvio vaikuttaa kovin osuvalle ja kirjoitinkin aiemmin
siitä yksinäisyydestä ja muille vaivaksi olemisen tunteesta. Se, että kutsuu vaikka
työkaverin lounaalle tai ystävänsä jonnekin joskus tai pyytää mukaansa, niin ne
ovat niitä pieniä ilahduttavia tekoja ja niistä tulee hyvä mieli, kun toinen
huomioidaan. Puhuminen voi toki olla vaikeaa, mutta välillä se tulee ihan
luonnostaan. Sitä omaa oloa, kun ei välttämättä aina jaksa purkaa, koska sekin
tietenkin kuormittaa ja tuo niitä ikäviä asioita ja huonoa oloa takaisin
mieleen. Ainakin itselle on tärkeää saada ne ajatukset jotenkin pois niistä
omista ongelmista johonkin muuhun ja siinä tuo tekeminen on hyvästä. Toki aina
sitäkään ei jaksa, mutta parempi sekin välillä kuin aina nököttää yksin kotona.
No miten minulle tänään sitten kävi? Siinä mielessä hyvin, että prosessi lähtee
nyt alkuun. Työterveyslääkäri alkaa koordinoimaan (ehkä huono termi) tilannetta
ja sain lähetteen psykiatrille. Lisäksi saan lääkityksen helpottamaan
ahdistuksen ja masennuksen oireita. Toki siinä kestää jonkin aikaa, että se
alkaa vaikuttaa, mutta suunta on ainakin oikea ja sitä kohden edetään nyt
sitten pienin askelin. Ehdottoman positiivista on se, että sekä psykologi ja
lääkäri olivat todella ymmärtäväisiä ja kuuntelivat ja uskoivat minua. Viittaan
tuohon ylimpään kirjoitukseen, koska pelkäsin tosiaan olevani liian hyväkuntoinen
saadakseni apua. Koen myös erittäin tärkeäksi sen, että lääkäri osallistuu aktiivisesti itse asian edistämiseen ja seuraa tilannetta ja auttaa eteenpäin.
Ehkä pieni huvittava asia oli termien sekaannus. Itse puhuin lääkärille rauhoittavista lääkkeistä ja hän sanoi suoraan, että niille minulla ei ole tarvetta. Ajattelin, että enkö saa mitään lääkitystä, mutta keskustelussa se sitten tarkentui, että mikä niiden termien ero oikeasti onkaan. Rauhoittavat olisivat olleet sitä kamaa joka tainnuttaa hetkessä ja joista saa Piritorilla hyvän hinnan. Sellaisille ei onneksi minulla ole tarvetta.
Ainakin jossain määrin oloni on nyt helpottuneempi. Ainakaan sitä ei tosiaan tarvitse pelätä ettenkö saisi apua.
Kommentit
Lähetä kommentti